...että mistä lähtien hyvä seksi tarkoittaa samaa asiaa kuin aktiivinen seksielämä?

Eräs nuorukainen, täällä ennen mainitsematon, kysyi toisessa viestissä mitä haluan tulevaisuudelta ja parisuhteelta. Uh. No, vastasin sitä diibadaaba mitä nyt yleensä vastataan. Kysyin mieheltä takaisin entäs hän. No, tietenkin samoja juttuja. Yeah right. Kirjoitin hyvää seksiä, hän vastasi, että hänenkin toiveisssa on aktiivinen seksielämä.

Siis nyt puhutaan nyanssieroista, mutta otan mieluummin yhden kunnon orgasmin kerran viikossa, kuin olen "pantavana" joka toinen ilta. Kärjistetysti. Haluan nauttia seksistä, mutta mieluummin laadukasta harvoin kuin useammin paskaa. Sellaista, että tuijotan kattoa ja mietin tule jo, tule jo.

Miten tämän asian vääntää nuorukaisella, joka ei välttämättä ymmärrä, että nainen ei kostu pippelin näkemisestä ja saa orgasmia ihan vain muutamalla työnnöllä... Argh. 

Olen töissä, vaikka ei ole töitä tehtävänä. On aika surffatat netissä, on aikaa suunnitella omia juttuja ja on aikaa ajatella. Viimeiseksi mainittu ei välttämättä ole paras mahdollinen asia. Kuten arvata saattaa missä ajatukseni harhailevat, siellä väärillä ja turhilla poluilla. Niissä helkkarin nuorissa pojissa. Siis sekä helkkarin nuorissa, että helkkarin, pilkku, nuorissa. :)

Kummastakaan ei ole kuulunut mitään. Kaksvitosesta ei tiistain tekstaripommituksen jälkeen ja Kakskasista ei treffien jälkeen. Piste Kaksikasille [oisko tää sen nimi, oisko?], hän on niitä harvoja, joka ei rynnännyt heti treffien jälkeen deittiin online. Hän teki sen vasta seuraavana päivänä, silloinkin iltapäivästä.

Hieman epäilyttää Kaksvitosen motiivit. Hiukan tai oikeastaan aika paljon epäilyttää, että en kuule hänestä enää lainkaan. Ei ihme, yksitoista vuotta välillämme on vähän paljon. Minä en jaksa ja piittaa seksisuhteesta, vaikka se varmasti tekisikin hyvää tähän väliin. Mutta haluaako mies minusta jotain muuta? Tuskin. Ei tällä tuntemisella nyt muutenkaan voi hirveästi puhua yhtään mistään. Juuri siksi haluaisin tavata herran kertaalleen ja vähän ihmetellä asioita. Ihan vain huvikseni. Eihän sitä koskaan tiedä... :)

Kakskasi sitten, kirjoittelua pitkään ja sitten vihdoin ja viimein treffit. Kaksi ja puoli tuntia, syömistä ja päälle juomista. Mies tunnusti olevansa normaalia hermostuneempi, kiitos minun ja oletuksen synkkaavuudesta. Oletan treffien menneen molempien puolelta mukavasti. No, ehkä kuitenkin voin puhua vain itsestäni; mielestäni treffit olivat onnistuneet. Mistä näistä miehistä tietää. Sanovat yhtä, tekevät toista.

Kaksikasi kysyi voisimmeko tavata uudestaan. Hän pyysi puhelinnumeroni, jotta yhdeyden pito olisi helpompaa. Hän suikkasi suukon huulilleni. Ja joka kerta kun ajattelen sitä suukkoa, vatsan pohjassa kipristelee. Hänestä ei ole kuulunut mitään. Pah. Jutuista ja viestittelyn tahdista päättelen, että ei kuulukkaan ennen ensi viikon alkua.

Mietin Kakskasinkin motiiveja. Hän on kuitenkin muutaman vuoden [4!] aikuisempi kuin Kaksvitonen [osaan laskea, toinen on jo täyttänyt vuosia tänä vuonna toinen ei :)]. Kakskasin profiilissa on asiallista juttua, vaikuttaisi hänen etsivän parisuhdetta. Mutta keskustellessamme ruuan äärellä, hän kertoi ettei ole ainakaan pariin vuoteen perustamassa perhettä. Hän haluaa vain elää itselleen, ilman lasten tuomaa vastuuta. Minä olen oiva hengattava siihen rakoon, kun ei toivo lapsia. Mutta mitäs sitten jos mies haluaakin lapsia, sitten muutaman vuoden perästä. Sitten minä olen aika vanha...

Tiedän, tiedä, tiedän. Mietin liikaa ja liian pitkälle. Mutta haluan torpata kaiken tähän, silloin säästän itseäni paljolta harmilta. Tunnen itseni, vaaran merkit pyörivät ympärillä.

Jaahas.

Täti oli sitten poikasen kanssa treffeillä. Sen saman, josta jo aiemmin kirjoittelin. Minä 35, mies 28, deittinetissä tavattu tapaus. Näimme Kiasmalla, menimme syömään ja sitten vielä yksille. Juttua riitti miten sitä nyt kokemukseni mukaan treffeillä kanssani riittää, kun olen niin paniikissa.

Asioita, joihin kiinnitin huomioni. Olin sovitussa paikassa tasan kello 19. Mies tuli myöhässä, antoi minun odotuttaa itseään. Hmmm. Jopa Hänen Kuninkaallinen Myöhästelijä Uimari I oli ensimmäisillä treffeillä odottamassa minua.

Mies väitti profiilissaan pukeutuvansa klassisesti. Hänellä oli päällään harmaa trikoopaita, siniset farkut, ruskea vakosamettitakki ja ruskeat nahkakengät. Ei paha, mutta klassinen? Mies käveli joka paikkaan edellä, eikä avannut ovia. Hmmm. Sain maksaa itse laskuni. Sen nyt ehkä ymmärrän, ei kai miehillä ole varaa ihan jokaista naista kestitä.

Miehen suurinpiirteinen toinen kysymys oli: "Kysytäänkö sulta usein papereita?". Hei, mä olen kolkytviis, mitäs luulet? No, kysytään joo [ikäisekseni]. Ilmeisesti hänestäkin näytin nuorelta, ikäistäni nuoremmalta. Ei muuta kommenttia aiheeseen kuin, että sehän on vaan hyvä. No joo, mut oishan se kiva että mua tulisi iskemään +- 3 vuotta miehet ennemmin kuin -10 vuotta...

Mies totesi, että hän on normaalia hermostuneempi. Häntä hermostutti ajatus, että viestien perusteella meillä voisi olla enemmänkin yhteistä. Hymyilin sievästi. Mies kai yritti sanoa, että oli normaalia enemmän kiinnostunut minusta ja toivoi tapaamiselta jotakin enemmän. Minä totesin olevani ihan normaalisti paniikissa miten nyt olen kun tapaan uusia ihmisiä.

Sitten mies esitti kysymyksen ihan noin vain, varoittamatta. "Miksi sä et halua lapsia?" Krhöhöm. Tässä vaiheessa minussa herää suuren luokan paniikki, pitää esittää mielipiteitä tunteita herättävästä aiheesta. Minulla on vahva mielipide, mutta arastelen sen kertomista vieraille. Totean, etten ole koskaan tuntenut vauvakuumetta tai mitään vastaavaa tarvetta lisääntyä. Lisään, että aiemmin olin hyvin ehdoton asiasta enää en niinkään.

Mies selittää, että hän ei juuri nyt ainakaan halua lapsia pariin vuoteen. On kiva elää vain itselleen. Hän kertoo, että [oman ikäiset] naiset monesti esittävät [ensi]treffeillä vaateita nopeasta lisääntymisestä ja hän ei oikein ole vielä valmis sellaiseen. NYT ymmärrän mikä minussa viehättää, vaikka en osukaan ikähaarukkaan 22-30-vuotta...

Baarissa, jossa juomme yhdet aloittaa joku trio soitannon, yritä siinä sitten jutella. Mies ehdottaa lähtöä. Jäämme juttelemaan kadulle. Mies kysyy lähteekö paniikkini, jos tapaisimme uudestaan. Hymyillen sanon sen menevän ohi parissa vuodessa... Mies kykyy tarvitsenko aikaa totutella asiaan. No, en pitää vain jutella ja tavata. Se ei haittaa häntä. Siis paniikista johtuva hiljaisuuteni.

Mies sanoo, että mielellään tapaisi uudelleen. Kysyy voisimmeko vaihtaa puhelinnumeroita, se voisi helpottaa asioita.  Mies antaa numeronsa, soitan hänelle. Latelen selitykset, älä soita tai tekstaa tuohon numeroon, lähetän tekstarin oikeasta numerosta. Mies toivottaa mukavaa vapaapäivää, minä toivotan mukavaa työpäivää. Hänellä on huomenna poikkeukselliseti töitä. Hän toivottaa hyvää viikonloppua. Samoin, samoin. Mitä, etkö aio olla yhteydessä ennen vkl:a tai sen aikana? Häh.

Mies kumartuu minua kohden, luulen halauksen tulevan, tuleekin suukko huulille. Mies häipyy ratikalle, minä jään liikennevaloihin odottelemaan valojen vaihtumista ja matkaan kohti polkupyörää.

Mitäs sitten. Poljen kotiin ja mietin mitä tapahtui. Mies oli mukava, kiva ja ihan ookoon näköinen. Mutta ei sellainen täysosuma, tosin sitä en kuvitellutkaan. Olin ja olen täpinöissä, mutta silti mietin mahtaako miehestä oikeasti kuulua mitään enää. Numeroidenvaihdon aikana mies oli jotenkin niin poissaoleva. Sellainen, että tää pitää hoitaa, vaikka ei kiinnostaisikaan, tää nyt vaan kuuluu tähän.

Ei kuulu, eikä pidä hoitaa näin ellei oikeasti kiinnosta. Äh. Mä en millään haluaisi antaa itselleni lupaa ihastua.... Liian epävarmaa, liian hataraa. Kaikki liian tuoreessa muistissa, vaikka ei pitäisi ajatella niin pitkälle, mutta kun ajattelen.

Tekisi mieli nimetä mies jotenkin helpommin, mitään helppoa ei vain tule mieleen ja taikauskoisesti haluan pitää miehen vielä bloginimettömänä. Mies huikkasi viimeiseksi tekstaillaan, Jeah right, tekstaillaan, kuules teini, SINÄ tekstaat.

Nuorukainen lauantai-sunnuntaiyöltä ei perunut treffejä sittenkään vain huvikseen. Kerrankin sitä palattiin asialle... Hän lähestyi minua tänään tekstarilla ja olemme lähetelleet useamman viestin pitkin päivää. Nuorukainen kyseli minulta tämän viikon suunnitelmia ja koska pääsen töistä, noin vähän vihjaillen. Suoremmin hän ilmoitti ettei muista nimeäni, eikä oikeastaan kai edes miltä näytän. :)

Noh, sattuuhan sitä. Tänään on selvinnyt miehen työpaikka ja asuinalue, niin ja sukunimi. Hyökkääjä etsi miehen Facebookista, hän näytti erilaistelta mitä muistin. Taisi joku muukin olla vähän huppelissa kuin nuorukainen. Silkkaa uteliaisuuttani viestittelen ja harkitsen vakavasti nuorukaisen tapaamistakin, jos vain sellainen hetki vielä eteen tulee.

Homma on kuitenkin niin, että tapasimme baarissa yöllä, juuri ennen pilkkua. Juttelimme muutaman jutun ja siitä se. Poika on minua yksitoista, siis yli 10 vuotta, nuorempi! Käskin poikasen arvioida ikäni ja muistutin myös imartelemaan. Hänen arvio oli 27 vuotta. Jos siihen lisää parisen vuotta imarteluvaraa, niin ollaan silti kaukana iästäni. Nyt pohdinkin [eikä tarvitse kommentoida, että TAAS pilaan kaiken analysoimalla] että, onko kyseessä silkka kiinnostus ihmiseen. Siis sellainen mitä nyt voi vartissa, vähän kännissä tai vähän enemmän kännissä syntyä. Vai onko kuitenkin kyse kiinnostuksesta vanhempaan naiseen, sillä sitä minä pojalle olen. Ja joillekin sellainen yhtälö on kiinnostava [nim.merk. nettideitissä muutaman aiheeseen liittyvän viestin saanut]. Njah. Hauskaa on viestejä saada ja harmitonta ilonpitoa kunnes toisin sovitaan.

Ikäero, miksi minä joudun tätä aina pohtimaan? Aina minä. Joudun selittelmään toisille ihmiselle ettei se ikä ole kuin numeroita ja blaablaablaa. Miksi minua eivät lähesty kunnolliset, omanikäiseni miehet. Eivät baarissa eivätkä deitissä.

Enkä ole sitten mitenkään miehenkipeä, vaikka viestittelen nuorukaisen kanssa. Jos olisin, niin olisin poikasen jo yöllä ottanut viereeni. En lähtenyt niiden kahden vanhemmankaan mukaan, sieltä häistä siis. Enkä ole miehenkipeä siksikään, että hassuttelemme Hyökkääjän ja erään toisen työpaikan uusiosinkun kanssa arvioimalla työpaikan miehiä, varsinkin niitä kahta uutta, jotka kohta ovat ilonamme ja silmänilonamme. Se on kevyttä ja harmitonta vitsailua, sellaista työilmapiirin parantamista. Vaaratonta kaukoihailua. Enkä ole miehenkipeä, vaikka deittinetissä luuhaankin.

Ensin käskettiin unohtaa Uimari ja sitten olenkin vailla elämää, kun mietin erästä deittinetissä kohtamaani miestä. Nimenomaa sitä elämää yritän saada, en miehenkipeyteen, vaan seuraksi loppuelämäksi. Ei minulle ihan kuka tahansa kelpaa, enkä siksi ota ensimmäistä tulokasta. Olen parisen kuukautta hengaillut deitissä ja käynyt kolmen kanssa treffeillä. Neljännet on nyt sovittu.

Tämän neljännen kanssa olen kirjoitellut kuukauden päivät tai no, lomareissuni katkaisi viestittelyn hetkeksi. Mies toivoikin ettei minulla olisi siellä aikaa olla netissä. Ja nyt viime viikkoisen tilitykseni jälkeen emme ole vaihtaneet viestejä, ennen kuin nyt. Minä päätin olla rohkea, aikuinen nainen ja lähetin miehelle kyselyn. Onko keskiviikkoinen vielä voimassa ja olihan se. Mies vastasi minulle myöhemmin illalla viestissään, jonka luin päivällä töissä ja johon myös heti vastasin. Sen verran olen kurkkinut, että tiedän miehen olleen online viestini jälkeen, joten ehkä olen saanut vahvistuksen.

Tämänkin miehen kanssa pohdin ikäeroa, mies on minua seitsemän vuotta nuorempi. Äh. Ihan sama missä olen niin, nämä kasaripojat ottavat yhteyttä. Tämä mies ilmoittaa ihannekumppanikseen max 30-vuotiaan naisen, vaan minuun tuo otti silti yhteyttä. Enkä muuten huijaa ikääni profiilissa. :) Kummallista, niin kummallista. No, ehkäpä tämän nettideitin aivotuksia selviää lähipäivinä ihan naamatusten. Olen aika täpinöissäni. Oli nimittäin aamulla aikamoisia sydämentykytyksiä, kun kirjauduin profiiliini ja vielä enemmän kuin näin, että viesti oli tullut. Tämä tosin voi merkitä suurtakin pettymystä, sanoo ikuinen realisti. :)

Olipahan kemut, nimittäin Nuoremman häät. Olin ennalta stressaantunut bileistä. Oli mekkopaniikkia, oli miten-menen-sinne-vitun-juhlapaikkaan-stressi, juhlintaa-kaksi-päivää-ennen-palkkapäivää-ja-rahat-loppu-hätä ja sellaista. Alkuviikosta oli olo, että en haluaisin peruuttaa tulemisen. Mutta sehän ei ole tapaistani, enkä sellaista typeryyttä itselleni suo. Olinhan saanut kunnian tulla juhliin ja koska olin jo ilmottautunut, niin mentävähän se oli.

Erinäisten kommellusten kautta pääsin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Vanhempi tuli myös juhlaan, joten tunsin morsion lisäksi yhden ihmisen ja kaksi muuta Nuoremman ystävää olin aiemmin tavannut. Paikalla oli iso läjä sulhasen rokkihenkisiä kavereita, osa tyttöystävineen tai vaimoineen, mutta muutama myös naiseton tapaus. Peesailin puheliasta ja sosiaalista Vanhempaa, koska tunnetusti oma epäsosiaalisuuteni ja hiljaisuuteni on tälläisissä tilaisuuksissa suuri haaste eli vaikeus.

Syömisten ja puheiden jälkeen ei onneksi tullut typeriä leikkejä, vaan standuppia ja bilebändimusaa. Tanssahtelimme Vanhemman kanssa ja minä loin pitkiä katseita erääseen miekkoseen. Miekkonen vaikutti juovan alkoholittomia ja viettävän aikaan iPhonensa kanssa, kuin juhlivansa häitä. Myöhemmin selvisi, että mies oli hääparin kuski ja bändin roudari. katsastelimme toisiamme, mutta mies ei ikinä saapunut jatkoille, joten se juttu jäi siihen.

Samoihin aikoihin tuijottelun lomassa minä ja Vanhempi jutustelimme kahden muun miehen kanssa. Molemmat olivat hauskoja ja kivan näköisiä. Juttelimme kaikenlaista ja kun lähtö juhlapaikasta häämötti, miehet patistivat meidät hakemaan takkeja ja hyppäämään heidän kanssa samaan taksiin ja kohti jatkoja. Taksissa toinen miehistä esittäytyi minulla ja nimeni kuultuaan hän tokaisi: "kuules Kotikissa, mä olen vähän katsellut sua tänään." Siihen tartuimme heti Vanhemman kanssa, sillä päivä oli juuri vaihtunut. :) No, mutta tärkein asia kuitenkin tuli selväksi...

Illan mittaan vaihdoimme katseita ja mies elehti siihen malliin ettei epäselvyyttä kiinnostuksesta jäänyt. Erään toisen häävieraan tullessa esittäytymään [naimisissa oleva, erityisen komea mies] minulle, mies totesi, että herra voi suosiolla siirtyä sivuun, koska hän on bongannut minut aiemmin... Illan aikana muut häävierasmiehet jututtivat minua, pari pyysi minua katselemaan paikkoja, muutama muu kävi esittäytymässä ja kysymässä miten tunnen hääparin. Erään seurueeseen kuulumattoman kanssa satuin samaan aikaan baaritiskille ja sain eteeni rommikolan. Hyvän ajoituksen ansiosta pääsin miehestä eroon lähes samantien, kun olin juomani saanut...

Illan lähetessä loppua eräs seurueen mies tulee jututtamaan minua. Juttelemme ja mies haluaa tarjota minulle juotavaa. Pilkku kuitenkin ennättää tulle ennen kuin saamme tilausta tehdyksi. Palaamme seurueeseen ja odottelemme niitä onnekkaita, jotka ehtivät saada juomat. Mietimme pitäisikö lähteä jatkoille hääparin hotellihuoneeseen vai mitä tehdä. Minä mietin lähteäkö kotiin vai mitä. Kaksi seurueen miestä vähän yrittää jotain, mikäs sen mukavampaa kuin olla suosittu ja haluttu, mutta... Seisoskelimme baarin viimeisinä asiakkaina ja viime hetkillä ennen sulkeutumista kun olalleni koputetaan.

Käännähdän ja nuori mies tiedustelee haluaisinko jutella hänen kanssaan. Käännyn ja myönnyn. Ihan kivannäköinen tyyppi, jutustelee niitä näitä. Kerran olevani osa hääseuruetta. Mies pyytää minua kaverinsa luo jatkoille. Nauran jatkoille, sanon etten lähde niin kauas, joko jatkan tämän nykyisen seurueeni kanssa tai lähden kotiin. Annan miehelle vaihtoehdon ottaa puhelinnumeroni ja palata asiaan seuraavana päivänä. Näin tehdään ja säädetään numeroita.

Minä lähden jatkojen jatkoille ja nuorukainen kaverinsa luokse. Istumme pienellä joukkiolla hääparin huoneessa ja lipittelemme sitä mitä nurkista löytyy. Minut varannut herra on pahoinvoiva ja lopulta päätyy lattialle ja sammuu. Toinen vanhempi herra tekee saman tempun hääparin vuoteeseen. Juomatarjontaa yrittänyt mies on paikalla, ei sammu, mutta ei varsinaisesti tee mitään. Vinkkailee vähän. Sen sijaan käsilaukkuni värisee.

Nuorukainen soittaa minulle, en ehdi vastata enkä viitsi soittaa takaisin, mutta tekstaan. Nuorukainen tekstaa takaisin ja sitä jatkuu. Viestittely vain kiihtyy puoli kuuden maissa, kun minä ja Vanhempi päätämme lähteä samalla taksilla kotiin. Nuorukainen on jo tilannut taksin ja tulossa luokseni. En anna osoitetta, vaan sanon haluavani nukkua, paino sanalla nukkua. Nuorukainen vastaa ettei hän anna ensimmäisellä kerralla ja minä tekstaan, että kannattaisi silti varoa vanhoja tätejä. Olen nimittäin nuorukaista vain 11 vuotta vanhempi.

Torkahdan pariksi tunniksi. Nousen ylös ja lähden puuhastelemaan. Puolenpäivän jälkeen puhelimeni piippaa, nuorukainen tekstaa. Ehdottaa jotain yhdessä tekemistä sunnuntaille. Kyselen mitä mielessä, syömistä ja ehkä lätkän katsontaa. Suostun ja sovimme treffit. Puolisen tuntia ennen treffejä mies kuitenkin peruu tapaamisen. Hän joutuu yöksi töihin ja on pakko vähän nukkua. En ihmettele ollenkaan. Harmi, mutta itsekin mieluummin olen kotosalla kuin seurallinen ja sädehtivä. Mies kyselee josko saa viedä minut joskus toiste ulos syömään. Lupaan.

Katsellaan. Taas kerran.

Eiliset treffit jäivät toteutumatta. Mies luki viestini vähän turhan myöhään ja kun en saanut vastausta tarpeeksi ajoissa tein uudet suunnitelmat, ne joka tiistaiset. Sitten oltiinkin jo ihan liian myöhäisessä ajankohdassa ja minä hikisenä jumpan jäljiltä.

Heti jumpasta päästyäni kirjauduin deittiin ja vastasin miehelle, että siirrettäisiinkös tapaamista suosiolla ensi viikolle, kuten se toinen alkuperäisistä vaihtoehdoista kuului. Hän oli viestiä kirjoittaessani online, vasta tunnin päästä hän luki viestini ja vastauksen kirjoittamiseen meni parisen tuntia. Ilmeisen vaikea urakka, koska kesti yli toista tuntia. Siinä vaiheessa minä olin offline ja nukkumassa.

Mies ehdottaa alustavaa varausta ensi keskiviikkoon, se on ensimmäinen päivä, joka minulle sopii. Lisää vielä perään "viestitellään vielä lähempänä". Eli ollaan tässä nyt viikon verran hyshys ja sitten ehkä jompi kumpi viestittelee, jos viestittelee?

Oi, kuinka vähän niin kuin vihaan tätä järjestelmää, tätä ihmissuhteiden epävarmaa rakentelua ja aikuisten peliä. "Jos se tekee noin, niin minäpä teen näin". Tai jotain. Tai sitten olen vain nainen, joka ajattelee ja analysoi liikaa.

Voi kuinka toivon, että tässä ei nyt kävisi niin, että homma kuivuu kasaan viikossa. Juuri niin kuin Hyökkääjä pelotteli omien kokemustensa perusteella. Yritän juuri keksiä millä saisin jutun jatkumaan sujuvasti seuraavassa viestissäni. Aivot lyö tyhjää.

Olemme kirjoitelleet tämän kyseisen miehen kanssa jo jonkin aikaa. Vaihtaneet kuulumisia, jutelleet. Miehen viestit ovat olleet pitkähköjä, kirjoutusvirheettömiä ja fiksuja. Odotteli kiltisti viesteineen lomamatkani ajan. Hän on ollut kiinnostunut minusta, mutta on kertonut myös itsestään asioita. Olen surkea kyselemään keneltäkään mitään. Mies vaikuttaa kaikinpuolin kelpo yksilöltä, siksipä haluaisin hänet tavata ja katsoa miltä sitten tuntuu.

Odotellaan nyt sitten vielä viikko. Tai sitten odotelleen turhaan. 

Valtava on mennyt kihloihin ja Päällikkö on ainakin kihloissa. Pah. Tiimiin on palkattu lähes ikäiseni mies töihin, naimisissa oleva tosin. Pomon mukaan söpö ja minut valittiin perehdytyskummiksi. No, jos edes silmän iloa. Tiimin toistaiseksi ainoa mieshenkilö siirtyi viereiseen työpisteeseen, pitänee siistiä sanomisia, vaikka miekkonen väittääkin kuulleensa kaikki ja sulkeneensa korvansa siltä.

Niin ja huomenna ehkä ois treffit. Miehen pitäisi olla sinkku.

Juu,
hengissä ollaan. Loma on takana ja arkeen on jo palattu. Lomareissu meni ihan kivasti. Kompromissimaahan väärässä seurassa. En rakastunut, enkä edes ihastunut maahan. Ei se maan vika ole, itse vain tunnen niin suurta kaipuuta itään. Matkaseuralaisen, äitini, kanssa olemme edelleen puheväleissä. Olen hankala ja himppasen ymmärrän Hänen ärtymystä kanssani reissaamisesta. Mutta vain tosi vähän.

Hänestä. Sain Häneltä sähköpostia sunnuntaina. Hän tiedustelee kannanko vihaa häntä kohtaa, kun en tervehdi. Jaarittelee opinnoistaan ja kyselee minun opinnoista. Päättää lyhyehkön viestin toteamukseen, että olisi kiva mennä kahville. Yeah right! Minua ei kiinnosta. Se rupattelu kahvikupin äärellä olisi pitänyt käydä neljä vuotta sitten tai viimeistään kolme vuotta sitten. Nyt se on myöhäistä ja turhaa.

En halua kertoa ilkeästi minua kohdelleelle miehelle mitään itsestäni. Miksi edes haluaisin tavata ilkeää ihmistä, ystäväni ovat ihania ihmisiä enkä halua lähipiiriini kusipäitä. Olen mieluummin yksin. Kirjoitin päässäni vastauksen, mutta jätin lähettämättä. Olisin kertonut kuinka hän on itse valintansa tehnyt, enkä halua olla sillä harmaalla alueella hänen kanssa, josta itse kärsin. Elän niinkuin opetan. Luulen, että vastaamattomuuteni vituttaa. Ihan oikein Hänelle.

Tapasin vappupäivänä Pyöräilijän. Ihan platonisissa merkeissä. Hän kierrätti minulle kalusteen ja kahvittelimme nopeasti. Pientä kuulumisten vaihtelua ja sellaista. Erotessa halasimme ja Pyöräilijä lupasi, että voin ottaa yhteyttä jos hänen ammattitaidolleen on käyttöä. Kiitin. Sepä taisi olla siinä.

Olen ehtinyt myös pyörähtää Hyökkääjän kanssa ulkona. Tällä kertaa Hyökkääjällä oli vientiä, itse jaoin puhelinnumeroni kahdelle herralle, mutta kappas, kummastakaan ei kuulunut mitään. En ihmettele, enkä harmittele. Oli maailman pahin olo seuraavana päivänä, sellainen megapäänsärky. Kuplivat juomat yhditettynä mihinkään eivät ole minun juttuni. Taas olisi kemuja tiedossa, mutta ahdistaa ajatus. Kasaantuneet koulutyöt häiritsevät untani. Selvä stressin merkki. Baariin palavan rahankin haluaisin sijoitta ihan toisaalle.

Deittinetin nuori miekkonen on verkkaisesti vastaillut ja eilen hän on lähestynyt minua kysymyksellä deiteistä ensi viikolla. Ehkä huonoin mahdollinen aika. Kaksi koulupäivää, Kummipojanäiti tulossa kaupunkiin, Ystävän häät ja jumppaankin haluaisin mennä. Puhumattakaan viimeisestä viikosta aikaa tehdä koulutehtäviä. Nyt on vähän liikaa kaikkea, paitsi töitä. Juuri nyt pyörittelen peukaloitani, pehmeä lasku puutamiseen.

Ja kappas,

minkälaisessa tilanteessa taas olen. Nettideittirintamalla on edelleen aika hiljaista, kirjoittelen yhden ihan fiksun ja filmaattisen herran kanssa. Ja kappas, mies on minua seitsemän vuotta nuorempi. Ei näköjään auta tämä deittailu interwebissäkään, vaan ne kaikki ihanat nuoret miehet jostain haistavat minut. :) No, eipä se minua haittaa, huvittaa vain.

En saanut työpaikkaa, jossa kävin haastattelussa. Ei sekään haittaa. Tuskin olivat maksaneet edes sitä palkkaa mitä nykyisessä saan, varsinkaan viimeisen indeksikorotuksen jälkeen. Lisäksi kyseisestä firmasta ja tiimistä oltiin heti kyselty meidän tiimissä olevaa paikkaa neljän hengen ryhmänä. Jos sieltä on neljä lähdössä kerralla, niin ei vissiin ole mikään ihan lysti mesta.

Niin ja Päällikköä ei ole näkynyt. Vähän stalkkausta intranetissä ja selvisi miehen edellisistä työpaikoista jotain. Mutta missä on ikä ja sitoutumistiedot? Höh. Vaadin niitä intraan! :)

Päivä töitä ja sitten loooomaa! :) Pitää vähän siivoilla, opiskella ja puuhailla ja sitten pääsee reissuun. Jee jee! Niin ja samalla tulle vähän taukoa nettideitistä, kuten Anonyymi viime postauksen kommenteissa ehdotti.

Loma, loma, loma! Diu diu diu...

Onko tuolla deittinetissä, joku säätö joka vähentää sivulla yli kuukauden kirjautuneilta kaikki potentiaaliset tuttavuudet nollaan? Siltä nyt tuntuu. Kaikki vähääkään potentiaaliset tai edes hitusen kiinnostavat miehet ovat kadonneet jonnekin kantojen alle. Pyöräilijä on ollut toista tai kolmatta viikkoa poissa, tällä viikolla Tutkijakin häipyi. Skeittari sen sijaan tulee vastaan joka tuutissa. Herrasmiesmäisesti piti hiljaiseloa sen aikaa, kun virittelimme treffejä ja vasta sen jälkeen kun ilmoitti päätöksestään minulle, hän on aktiivisesti etsinyt uusia tuttavuuksia. Kohteliasta.

 

Olen roikkunut aamulla, päivällä ja illalla mestoilla. Kirjautunut miljoonasti sisään. Tehnyt hakuja ja klikkaillut miehiä. Niin rohkeaksi en ole heittäynyt, että olisin aloitteen tehnyt. Vain odotellut vastavierailuja, niitäkään ei kuulu. Höh. Kaikki väärät vierailevat sivullani ja jättävät itsestään merkin.

 

Olen pohtinut Hyökkääjän kanssa sitä minkälainen on omakuva, minkälaisen miehen olettaa olevan itselleen sopiva. Olen joskus blogin alkuaikoina miettinyt samaa. Monesti hyvät parit näyttävät samalta, ovat samantyyppisiä ja samannäköisiä. Uimari ja Hän eivät ole olleet, onko sitten ihme ettei suhteet ole toimineet?

 

Olen ihmetellyt miksi minun mielestä täysin väärännäköiset, ukkoontuneet tai muuten mörköt lähestyvät minua. Miksi eivät ne, joiden kuvittelen olevan itselle sopiva ja itsestäni kiinnostunut? Ovatko miehet vain niin ujoja vai oletanko itsestäni täysin liikoja/kummia? Netissä minuun ovat yhteydessä 40+-miehet, joilla monasti on lapsia. Jos menen baariin, siellä minua lähestyvät alta kolmekymppiset söpöt, mutta ah, vähän turhan nuoret miehet. Missä ovat sellaiset kuta kuinkin ikäiseni, tyyppiseni miehet?

 

Ai niin, kotona vaimon/avovaimon/tyttöystävän/lapsien kanssa.

Muistattekos Herra Valtavan? Työpaikkani ihanan ilon? Miehenkokoisen könsikkään? Seksikkään tyyliniekan? Hänen kanssa flirttailimme pitkään, kunnes homma kuivui kasaan pikkujouluissa omaan tyhmyyteeni [kai/taas...] Sittemmin Valtava on vakiintunut ja Facebookin mukaan seurusteleva [nyyh.]. Silmäniloni sentään silloin harvoin kun törmäämme.

Viimeisen kuukauden aikana aina silloin tällöin tiloissamme on pyörinyt uusi naama. Ikäiseni, pitkä ja komea mies. Olen noteerannut herran joka kerta. Olemme suputelleet Hyökkäjän kanssa: "Kuka toi on?" Vahva veikkaukseni on ollut uusi myyntipäällikkö. Kuin vakuudeksi mies hengasi viime viikolla meidän huudeilla uuden myyntijohtajan kanssa. Myyntijohtaja on mies, jonka tunnen edellisestä toimestani.

Tänään istuimme lounaalla, käytävän viereisessä taukotyyppisessä tilassamme. Muut lähtivät ja jäin hetkeksi yksin selailemaan lehteä. Joku käveli tilaan, kuulin askeleet ja nostin katseeni lehdestä. Tuo uusi komistus käveli ohitse, katse minussa ja katseeni huomatessaan tervehti hymyillen. :) Moikkasin tietenkin takaisin.

Takaisin työpisteelle päästyäni tein hieman selvittelyjä. Selvitin miehen nimen ja tittelin. Hän todella on uusi myyntipäällikkömme. Uusi silmieni ilo. Mies oli kävellyt Hyökkääjää vastaan, mutta mies ei kai ollut noteerannut häntä mitenkään. Hyökkäjä nyt ei tervehdi ketään [ne 80-luvulla syntyneet käytöstavattomat moukat!], että ei sen puoleen... Toisin kuin minä, joka silmät kiiluen vahtii uusia komeita naamoja. :)

...koska, olen ollut työhaastattelussa. Työ tulisi olemaan samaa paskaa eri paketissa ja mahdollisesti samalla tai jopa huonommalla palkalla. En ehkä halua menettää taas palkallisia lomia muutaman kympin takia, mutta silti; olin työhaastattelussa.

....koska, kirjoitan tätä postausta tuliterältä läppäriltä. Nyt loppui [ainakin hetkeksi] kitinä hitaasta masinasta ja tahmeasta ohjelmistosta. Niin ja uusi työkaluohjelmistopaketti on saapumassa, saan sen mukavaan opiskelijahintaan [-80 %!] iltaopiskelujeni ansiosta.

...koska, ensimmäinen ikinä voittamani blogipalkinto saapui tänään!

Jei! Ja miehistä viis kuten Chisu [?] laulaa... :)

Lähdin tänään päiväkävelylle, päätin suunnata keskustaan pitkästä aikaa. Vielä pidemmästä aikaa päätin kävellä tiettyä reittiä pitkin. Sitä tuli aiemmassa asunnossa asuessa käytettyä yleensä aina, mutta nykyiseen on toinen reitti. Olen myös tietoisesti vältellyt tiettyjä katuja ja alueita Kalliossa. Niitä joissa tiedän Hänen liikkuvan.

Käännyin kadulle ja mietin itsekseni käveleväni juurikin tätä puolta, koska Hän käyttää toista puolta aina tullessaan kaupungista kotiin. En ehtinyt montaa askelta ottaa kun huomasin tutunoloisen pyöräilijän polkevan vastaan. Hän. Tietenkin Hän. Sivusilmällä huomaan pyöräilijän kaartavan u-käännöksen, pyöräilevän viereeeni. Kadun viereen parkkeeratut autot vaikeuttavat. Hän ajaa eteenpäin ja kurvaa kohti minua autojen väliin. "Moi!" luen huulilta. Katson totisen ilmeettömästi häntä, silmälasit ja korvakuulokkeet suojani. En sano mitään, en pysähdy. Vain kävelen.

Ilokseni totean muutaman askeleen ja minuutin kuluttua, että Hänen läsnä olo ei enää vaikuttanut niin paljon. Niin paljon kuin ennen. Vähän vielä kuitenkin.

Olin torstaina Hyökkääjän kanssa ulkona. Piti mennä Kalleen, päädyimme toisaalle. Siellä toisaalla oli vähän porukkaa ja kaikki aika nuorta. Paikan vanhin mies tuli hakemaan minua tanssiin, eikä askeleet sopineet yhteen. Puolentoista biisin jälkeen mies palautti minut pöytään. Pöydässä istui Hyökkääjän lisäksi nuori mies. Istahdin miehen toiselle puolelle. Hyökkääjä näytti olevan yhtä hymyä. Mies hymyili minulle. Juttelimme. Mies esittäytyi Pekaksi, veikkasi iäksemme 23, kun käskin imarrella. Pekka jatkoi hymyilyä minulle. Alkoi hipelöidä kättäni.  

Mies oli tullut pöytään, koska hänen kaverinsa oli lähtynyt naisen kanssa. Miestenhuone käynnin jälkeen mies tuli takaisin. Naureskelin skumpan olleen hyvä syy palata, mies kuiskasi korvaani, että myös minä olin hyvä syy. Hyökkääjälle alkaa valjeta, että mies on kiinnostunut minusta. Kyselen häneltä varovasti. Hyökkääjä ilmoittaa ettei ala tapella miehestä, varsinkaan kun mies on selvästi minusta kiinnostunut. Olen puun ja kuoren välissä. Mies on 28-vuotias, nuori ja söpö. Hyökkääjän ikäinen. 

Hyökkääjä on näyttävä nainen, mutta lihava, pyöreä, muodokas. Miten asian haluaa nähdä tai ilmaista. En minäkään solakka ole, mutta kai normaaliksi laskettava runko. Kai sillä on tehoa? Naama kuin kaksvitosella. Hellyysvajetta ja miehenkipeyttä. Huono yhdistelmä. Hyökkääjä lähteeä junalle, jään istumaan Pekan kanssa. Lähdemme yhtä matkaa. Forumin kulmalla Pekka repii minua mukaansa. Hän asuu Espossa, nauran etten lähde niin kauas. En jätä Kissaa yksin. Mies ei lähde luokseni. Eroamme ja jatkan matkaa yksin kotiin.

Perjantaiaamulla on krapula. Väsyttää ja päätä särkee. Kissa herättelee kuudesta lähtien, yhdeksältä nousen ylös antamaan ruokaa ja nappaamaan tabun. Puhelin piippaa. Pyöräilijä tekstaa. On ollut jumissa ja jotain, mutta hänellä olisi minulle kaipaamani kaluste. Tekstaan takaisin ja vaivun takaisin petiin.

Muutaman tunnin päästä Pyöräilijä soittaa. Lupaa pitää kalustetta minulle. Kyselee onneani nettideiteissä. Kerron käyneeni parilla treffeillä. Samoin, myhäilee Pyöräilijä. Lisää vielä, että pitäisi kai miettiä mitä haluaa. Mietin, että hänen kannattaisi olla hetki yksikseen ennen uuden naisen kuvioon ottamista. Soitellaan, sanoo Pyöräilijä puhelun päätteeksi ja myöntelen.

Järkkäilen paikkoja. Siirtelen laatikoita edes takaisin. Avaan yhden laatikon, kun etureunassa ei lue sisällöstä mitään. Laatikossa on valokuvakuoria. Avaan päällimäisen. Olen unohtanut teettäneeni digikuvia kesältä 2007. Varomattomasti selaan fotoja ja yhtäkkiä edessäni on rakastanut Hän ja vielä rakastuneempi itseni.

Tulee ikävä. Tekisi mieli hakata nyrkeillä seinään ja kiljua, miksi tästä suhteesta ei tullut mitään? Miksi se ei toiminut? Sen piti kestää kaikki ja loppuelämä. Hänen takia en enää jaksa uskoa rakastuvani. En samalla tavalla. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta. Sellainen heittäytyminen pelottaa, enkä usko kohtaavani enää sellaista miestä, joka tunteen saisi aikaan.

Hetken käy mielessä, että pitäisikö ottaa yhteyttä. Tarjota toveruutta. Tajuan tyhmyyteni. Ei pidä. Ei pidä kaiva verta nenästä. Ei siitä ole vielä niin kauan, että olisin unohtanut tai edes kokonaan haudannut. Neljä vuotta sitten toisena pääsiäispäivänä kävimme Hänen äidin luona. Kaikki meni hyvin. Ratikassa vaihdettiin pusu hyvästiksi ja ajattelin, että tämä vielä muuttuu hyväksi. Seuraavana päivänä riitelimme, en edes muista miksi, puhelimessa. Seuraavan kerran kuulin Hänestä lauantaina, kun itse soitin Hänelle. Puristin Hänestä tiedon, että suhde oli päättynyt. Mitä sitä minulle kertomaan.

Olen alkuviikosta asti kirjoitellut yhden miehen kanssa. Vaikuttaa oudolta. Enkä tiedä onko edes hyvällä tavalla. Polttaa tupakkaa, mutta ei käytä alkoholia. On tehnyt työkseen kaikenlaista, ollut lomautettuna ja työttömänä. Nyt tekee töitä lasten parissa. Muutaman vuoden minua vanhempi, puhuu kummia. Sanoo omaavansa väkevät mielipiteet. En tiedä, en tiedä. Kirjoitan takaisin, vaikka ei kutkuttele mitenkään. Mies ei edes halua vielä tavata. Kaikki muut haluavat tällä tekstaamisella tavata. Tämä sanoo ettei ole kiire ja on rauhan mies.

Olen koko ajan vakuuttuneempi, että metromies oli elämäni mies ja minä mokasin hetkeni.

eipä tarvitsi mietiskellä enää olenko tekemässä saman virheen uudestaan kuin tein Uimarin kanssa. Skeittari oli lähestynyt minua deittinetin [!] kautta viime yönä. Hän kertoi miettineensä asiaa ja tulleensa siihen tulokseen ettei ole tarpeeksi tunteita pelissä. Oli ollut kivaa jne jne. Mutta ei riittävän, jotta olisi kiinnostusta tavata uudestaan.

Päätin olla kohtelias ja vastata jotain. No hard feelings ja silleen. Pitänee muuttaa ajattelutapaa tästä lähin siihen, että vaikka mies puhuu seuraavasta tapaamisesta, se ei vielä tarkoita mitään... No, Skeittari sentään ilmoitti eikä vain häipynyt takavasemmalle.

Toiset treffit.

 

Näimme Skeittarin kanssa eilen, samassa paikassa, samaan aikaan kuin sunnuntainakin. Mies yritti tosin siirtää tapaamista puolella tunnilla myöhemmäksi, mutta torppasin vedoten aikaiseen herätykseen. Skeittari odotteli jo kun saavuin täsmällisesti paikalle, halasimme ja hetken aikaa vaeltelimme etsien sopivaa paikkaa.

 

Päädyimme baariin, josta saisimme mahdollisesti myös ruokaa. Asettauduimme pöytään ja Skeittari kävi hakemassa meille juomaa ja toi samalla ruokalistat. Tahmeasti aloimme jutella kaikenlaista. Kuulumisia, työasioita, pohdimme näitä nettideittikuvioita. Siinä hetken aikaa rupateltua Skeittari ehdotti, josko katsoisimme ruokalistoja. Tilasimme molemmat salaatit ja Skeittari herrasmiesmäisesti maksoi myös minun ruuan. :) Skeittari huolehti aikataulusta, käskin häntä rauhoittumaan, ei minulla niin kiire kotiin ole, vaikka aikainen herätys onkin. Istuskelimme juomat loppuun ja lähdimme kohti toista paikkaa. Löysimme baarin, josta löytyi mukava nurkkapöytä vähän piilossa. 

Keskustelu jatkuu vähän vilkkaammin. Skeittari kehuu minua, tyyliäni, kelloani. Sanoo sieväksi ja siroksi. Hymyilen. Kehuu vakiohymyäni. Käy ilmi nopealla ohituksella, että Skeittari ei ole seurustellut sitten lukioiän. Huh. No, ei ole lähes samanikäinen Hyökkääjäkään, mutta silti... Erinäköistä tapailua on takana, mutta ei sen vakavampaa. Skeittari mainitsee "lämmittelevänsä" minua. Hymyilen.

 

Kysäisen myös ikäerostamme [joka on ennakkotiedoista poiketen kuusi vuotta], häiritseekö se häntä. Ei kuulemma. Juttelemme pitkän tovin ikäeroista ja sen sellaisesta. Skeittari vähän hämmentyi kun kerroin taustastani, että olen kokeillut sekä 10 vuotta vanhempaa että nuorempaa. :) No, edelleen samat jaaritukset; ikä ei ole vain numeroita ja persoona ratkaisee enemmän.

 

Siinä jutellessamme Skeittari yhtäkkiä antoi suukon poskelleni, sen jälkeen ei ollut sitten enää paluuta, sanoo hän. Siinä sitten loppuilta menee pussaillessa. Skeittari ilmoittaa haluavansa tulla viereeni nukkumaan. Kerron sen olevan erittäin huono idea. Skeittari vain nauraa vastaukselleni. Hän ei pelästy aikaista herätystä, eikä selitystä oudota patjatilanteesta. Ei, hän haluaa ehdottomasti nukkua vieressäni. Minä nauran hänen nukkumiselle. Hän vakuuttaa olevansa kiltisti, vain ensin vähän hierovansa ja sitten nukutaan. Hierontaa. Joopa joo. Kerron etten haluaisi kuulostaa kyyniseltä, mutta olen kyyninen. 

Kävelemme yhdessä ratikkapysäkille ja Kurvissa ratikkapysäkiltä kotiini. Skeittari kehuu Kissani, kotiani. Huolehtii, että menemmän sänkyyn. Hän antaa nopaehkon niska-hartiahieronnan ja sitten käymme kainalokkain sängylle. Skeittari silittelee ja pussailee. Käsi vähän harhailee, mutta niin vähän, että mietin pitäisikö olla pettynyt. :) Päätän olla olematta ja olla tyytyväinen mieheen, joka pitää lupauksensa.

Skeittari lupaa katsella minua kun nukahdan. Silti havahdun hänen kuorsaukseen ennen unentuloa. Nukuttuani viimeisen puoli vuotta kuorsaamattoman miehen vieressä meteli tuntuu valtavalta. Muutenkin vain torkahtelen. Kissa käy pyörähtämässä vähän väliä luonamme. Heräämme ennen herätystä, kietoudumme toisiimme ja vähän pussailemme. On ihmeen ihana olla siinä Skeittarin kainalossa.

Aamulla lähdemme yhtä matkaa. Skeittari kyselee seuraavia treffejä. Lupailen ensi perjantaita, sovitaan että katsellaan. Skeittari on ihana, mukava ja komea. Mutta onko hän sitä riittävästi? En tiedä. Pelkään, että tartun taas ensimmäiseen oljenkorteen kuten tein Uimarinkin kanssa. Se oliko se huono ratkaisu, en tiedä. Jälkikäteen katsottuna oli, mutta suhteessa ollessa ei.

Skeittarin tyyli on ookoo, pukeutuminen kahden tapaamisen perusteella ookoo. Hän vähän oudosti hihittelee ja suhauttelee ässää, kuten helsinkiläiset tapaavat. Ruokailutavatkin olivat ehkä oudot. Niin ja hän ei avaa minulle ovia. Pikku prinsessa täällä, hei! :) No, viimeinen ei niin paha ole, mutta Uimarin jäjiltä kiinnitän asiaan huomiota.

Uimarin jälkeen myöskään Skeittailija suutelutaidot eivät ole ihan parhaimmat. Ei ihan paha, mutta mutta. Ollaan puhuttu Hyökkääjän kanssa, että yleensä ihanasti suutelevat myös etenevät hyvin muihin hommiin. Pelkään, että joudun pettymään Skeittarin kanssa. On se kuitenkin aika tärkeää. On kai ajan kysymys koska. Ehkä jo ensi kerralla. Mietin voiko kaikki olla kokemattomuuden syytä siis sellaisen pitkän suhteen kokemattomuudeen. Kukaan ei ole koskaan kertonut mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. En halua olla se.

Aioin kuitenkin tavata vielä Skeittaria, antaa mahdollisuuden. Viihdyn hänen seurassa ja on ihanaa kun mies on miehen kokoinen Uimarin ja Hänen hoikkien runkojen jälkeen. Sellainen nallekarhu. Komeakin on ja, niin,  ja nuori. :) Skeittari ei myöskään selvästi pelkää hellyydenosoittamista, se on tärkeää.

Joopa joo.

 

Tämän päiväinen touhu gmailissa on näyttänyt siltä, että Tutkija on takaisin töissä. No, ainakin touhu hyvin hyvin paljon aktiivisempaa, onko se sitten tietokoneen vai puhelimen kanssa, en tiedä. Alkuviikosta mies oli enimmäkseen offline, mutta tänään hän on ollut enimmäkseen online. Siltikään hänestä ei ole kuulunut mitään. Pah.

 

No, tiedän, että parin päivän saikun jäljiltä saattaa olla vähän muutakin tekemistä työmaalla, kuin viestitellä jonkun hädin tuskin viikon verran tunnetun tiedetyn ja kerran tavatun tyttösen kanssa. Perjantain treffien jälkeen luulin kaikenlaista. Oikeasti. Luulin, että 40+-mies, joka puhuu kauniita ja sopii uudet treffit, tarkottaisi sanomaansa ja pitäisi sanansa. Minä kun luulin, että 40+ tyypit osaisivat käyttäytyä ja käyttää erinäköisiä viestimiä kommunikointiin toisin kuin hädin tuskin kolmekymppiset kakarat. Väärin. Näyttää siltä, että näitä 40 plussia ei hirveästi kiinnosta pitää puheitaan. Ensin Pyöräilijä ja heti perään Tutkija.

 

Enkä nyt tarkoita, että olisin pettynyt, kun ei natsaa vaan olen pettynyt siihen, että puhutaan toista ja tehdään toista. Ei kaikista voi tykätä tai edes kiinnostua, mutta miksi antaa ymmärtää toista, jos ei kuitenkaan niin ole? Sitä en ymmärrä. Luulisi nimenomaa deittinetin kautta olevan helppoa tavata, jutella pari tuntia diipadaapaa, lähteä kotiin ja unohtaa koko tyttönen. Jos haluaisi olla kohtelias voisi laittaa perään viestin tyyliin oli kivata tavata, mutta ei varmaan kannata tavata toiste. Tai jotain. Vaan miksi lupailla ummet lammet ja hehkutella sopivuutta. Miksi?

 

Onneksi on Skeittailija. :) Hän nimittäin jo eilen vahvisti, että hänen aiempi menonsa peruuntuu ja meidän tapaaminen varmistui. Hän kertoi ettei peruutus harmita häntä, koska näkee sen sijaan minut. :) Aika liikkistä... Suunnitelma on mennä ensin lasillisille ja sitten syömään. Suunnitelma tarkentuu vielä ajan muiden sellaisten kanssa huomenissa. Ja kuten Skeittailija asian ilmaisi: “Rennosti ja ajan kanssa, ku perjantai”.

 

Paha vain, että lauantaiaamulla minulla on edes suhteellisen aikainen herätys koulunpenkille. Sanoin lauantain koulupäivästä Skeittailijalle sunnuntaina, kun nähtiin. Tiedä sitten muistaako hän asiaa. Pitänee heti treffien alkuun kertoa faktat, ettei tämä luule jossain vaiheessa, että seura ei kiinnosta, kun ehkä teen lähtöä...

Pah.

Päätin eilen olla aikuinen nainen ja osoittaa kiinnostukseni mieheen lähettämällä tekstiviestin. Laitoin Tutkijalle kyselyn onko hän selvinnyt viikonlopusta ja blaa blaa blaa. Tuntien odottelun jälkeen hän vastasi: "Hei, täytyy perua se tämän iltainen, vähän lämpöä pitää levätä." Eikä muuta, ei silloin eikä tähän mennessä. Pah.

Sitten analysointi, joka on täysin turhaa, mutta pakollista. :) Treffit sujuivat hyvin, kestivät pitkään. Tutkija kertoi asioita, joiden toivoi vaikuttavan minun valintoihin. Hän oli sitä mieltä, että nainen loppupeleissä tekee valinnan minkä miehen itselleen valitsee ja tuntui, että hän markkinoi itseään minulle valittavaksi.

Tutkija halusi ehdottomasti tavata uudelleen ja ensi perjantai oli hänelle ehdottomasti liian myöhäistä. Hän itse halusi tavata maanantaina ihan liian myöhään [minulle] koulupäiväni jälkeen. Perjantaiyöllisen tekstarin jälkeen kuulin hänestä vasta maanantaina, alkuiltapäivästä. Lähetettyäni siis viestin ensiksi. Ensin viestitellään kymmeniä viestejä ja sitten - ei mitään.

Tutkijan profiilissa lukee suomennettuna lause: "Kerro aina totuus, niin ei tarvitse muistaa mitä olet valehdellut." Tältä pohjalta Tutkija myös kertoo luottamuksen olevan suhteen perusta. Hienoa, niin minustakin. Kaiken sanon sitä, teen kuitenkin tätä [=Uimari] toimien yritän luottaa Tutkijan sanaan. Hän on kuumeessa.

Hän on kuumeessa ja miehiseen tapaan täysin kuollut. Makaa vain sängynpohjalla ja vain muutaman kerran vilkaisee puhelintaan/läppäriään. Right? Miksi hän valehtelisi? Miksi kukaan koskaan valehtelee? Päästäkseen helpommalla, päästäkseen pälkähästä. Ihan muuten vain.

Koska treffit Tutkijan kanssa päättyivät suudelmaan ja seuraavat treffit olivat jo sovittuna ennen entisten päättymistä, hämmentää ettei miehestä kuulu mitään. Siis yhtään mitään sitä peruutustekstaria lukuunottamatta? Viime viikon viestipommituksen jlkeen varsinkin. Pah.

Treffit, jotka kestivät vain reilun tunnin ja keskustelukin oli tahmean ensitreffimäistä, ovat ilmeisesti kuitenkin onnistuneet paremmin. Sain nimittäin eilen illalla Skeittarilta tekstarin. Poika kyselee löytyisikö minulta aikaa treffeille. Juttelimme sunnuntaina seuraavista treffeistä ja ajattelin silloin sen olevan puhetta. Että sitten tulee tekstari perään, että heippa tämä oli tässä. Tulikin tekstari, jossa kysellään seuraavia, jossa mainitsee, että ei paineita ellei tälle viikolla saada järjestettyä... Kerroin jo sunnuntaina miten opiskelut ovat täyttäneet kalenterini.

No, vastasin, että ainut tyhjä kohta tällä viikolla on perjantai-illassa, miten hänelle sopisi se. Skeittari tekstaa takaisin, että hänellä on sovittuna meno siksi illaksi, mutta kaveri on kipeänä. Kyselee sopiiko minulle, jos hän vahvistaa/peruu treffit keskiviikkona. Näytän vihreää valoa. Skeittari lupaa varmasti viimesitään silloin palata ja kiittää minua joustavuudesta [!].

Oho. Olen hämmentynyt. Skeittarihan yllättää. Ottaa yhteyttä heti perään, juuri näinhän sen pitääkin mennä jos on kiinnostunut. Heti vaan uudelleen treffeille, mitä sitä odottelemaan ja olemaan näyttämättä kiinnostusta. Mikäpäs siinä, ei Skeittarissa mitään vikaa ollut [paitsi ehkä hivenen hassu kävelytyyli] Komea ja miellyttävä mies. Todella kohteliaita viestejä, vaikka ei nyt juomaa minulle tarjonnutkaan. Pitää ottaa selvää, onko hänessä kuitenkin eniten potentiaalia... :)

Perjantaiyön jälkeen ei ole Tutkijasta kuulunut mitään. Tiedän hänen lähteneen lauantaina sukulaissynttäreille, josta on palaillut vasta sunnuntai-iltasella. Vähän silti olisin kaivannut jonkin sorttista yhteydenottoa. No, hänhän se viimeisen tekstarin on lähettänyt, mutta silti. Niin ja eihän minua mikään estä ottamasta yhteyttä, itseasiassa sähköposti on jo aloitettu, vaan pitäisikö lähestyä tekstarilla...

Mutta, mutta. Ei tässä vielä kaikki. Olin sunnuntai-iltana uuden treffikumppanin kanssa deiteillä. :) Kun nyt olen päässyt tähän treffien makuun... Tällä kertaa tein tuttavuutta 30-vuotiaan, vaalean viikingin kanssa. Minua viisi vuotta nuorempi miekkonen oli komea, hyvärunkoinen nuorukainen. Hän työskentelee sosiaalialalla, harrastaa salilla käyntiä ja skeittausta. Olkoon siis Skeittari. :)

Juttelimme reilun tunnin lasillisen äärellä, molemmilla oli kuitenkin työpäivä aamulla odottamassa, joten päätimme jättää juomisen yhteen. Hieman oli tahmeaa keskustelu, kuten nyt ekoilla treffeillä tuppaa olemaan. Varsinkin itse vaikenen herkästi uudessa seurassa. Kättelimme tavatessa ja erotessa halasimme. Vähän nyrpistin nenääni, kun sain itse maksaa juomani. No, eihän se nyt oletus ole, että mies maksaa. Edelliset 40+ miehet ovat vain sen tehneet, kuten myös kesällä tapaamani 35+ miehet, Uimari ja Veneilijä.

Perään sain tekstarin, Skeittari kiitti mukavasta seurasta ja kertoi, että hänelle jäi hyvä fiilis ja voisimme treffata uudelleenkin lähiaikoina. Vastasin ja kirjoitin hänelle, että minullakin oli mukavaa, kiitos seurasta. Koitetaan löytää joku sopiva aika seuraavalle tapaamiselle. Itse olin vähän yllättynyt, että Skeittarista tuntui tuolle, mutta ei haittaa! :) Ihan ookoo fiilis jäi minullekin, tosin näistä kolmesta nyt tavatusta jotenkin jäi Skeittarista ohut kuva, koska emme ole jutelleet kovinkaan paljoa ja treffitkin kestivät vain reilun tunnin. Pyöräilijän seurassa olin sentään 7 tuntia ja tutkijankin kanssa lähes viisi...

No, sutina on hyvästä. :) Tiedä sitten miten tässä vielä käy...

Olin eilen treffeillä Tutkijan kanssa. Tapasimme rautatieasemalla. Pääovien edessä keskellä seisoi iso mies katse suunnattuna oville. Mies näytti selvästi odottelevan jotakuta, se paljasti miehen Tutkijaksi. Hän oli vanhemman näköinen on kuvassa, ehkä vähän setämäinen, mutta kuitenkin miellyttävän näköinen. Hän ei ollut tunnistaa minua. Olin kuulemma sievempi luonnossa, kuin profiilissani olevassa kuvassa. Kävelin Tutkijan luokse ja kysyin: “Tutkija?” Hän nyökkäsi ja halasi minua.