Eilen kävelin kaupungille. Yhdessä risteyksessä näin Hänet. Tervehtimättä käännyin kävelemään Hänen eteen. Siinä sitten jonkin aikaa kävelimme peräkkäin. En tiedä missä kohtaa Hän häipyi eri teille, en katsonutkertaakaan taakseni.. En tee itse elettäkään, että tunnistaisin miehen. Mutta silti sattuu ihan saatanasti, että edellisen elämäni tärkein ihminen ja elämäni mies ei tervehti saati että ei tule juttelemaan.

Luen parhaillaan Haruki Murakamin kirjaa "Kafka rannalla". Meinasi jäädä kirja kesken, kun odottamatta tulee kappale, jossa kissoja kohtaan on hirveää väkivaltaa. Eilen keskeytin lukemisen ja tarina meinasi viedä yöunet. Tänään silmäilin kohdan yli nopeasti, jotta pääsisin takaisin kirjan muuten kiehtovaan maailmaan. En kestä lainkaan eläimiin, enkä varsinkaan kissoihin kohdistuvaa väkivaltaa. 

Harmaa mieli. Harmaa päivä. Jotta nämä kaksi erillistä tarinaa edes löyhästi nivoutuisivat yhteen, lainaus kirjasta:

"Jokaisen ihmisen elämässä tulee vaihe, josta ei ole paluuta, Kafka. Ja sitten hyvin harvoissa tapauksissa tulee vaihe, josta ei ole pääsyä eteenpäin. Ja kun siihen pisteeseen tullaan, ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyvväksyä tilanne. Muuten siitä ei selviä."

Haruki Murakami: Kafka Rannalla